24.10.2011

Kesä tuli, kesä meni

Olisi fiksua dokumentoida kaikki aktiviteetit saman tien eikä kerran vuodessa, mutta ehtiihän sen tehdä näinkin.

Toukokuu

Kipakoiden jo perinteeksi muodostunut kevätretriitti pidettiin Mustasaaressa, järvisuomalaisille eksoottisella länsirannikolla, meren rannalla.


Vuokrasimme Aurinkomäki-nimisen talon, jossa Tiina, Jaana, Marja, Mette ja minä vietimme viikonlopun neuloen, syöden (hyvin), jutellen (paljon) ja jälleen kerran euroviisuja katsellen, tällä kertaa 20 tuuman televisiosta. MM-jääkiekkoakin joku siitä yritti seurata. Minä en erottanut edes kiekkoa. Innostuimme suunnittelemaan uutta neulekalenteria.


Lauantaina keli oli mitä mainioin. Kävimme Vaasassa tutustumassa Loftetiin ja pariin lankakauppaan, joista ei tosin juuri lankoja osteltu. Vöyrin lankaliike on eräänlainen elämys sekin. Loftetin kalakeitto ja kakut olivat herkullisia. Lounaan kruunasi elävä musiikki, kun viereisessä salissa sattui harjoittelemaan kansanmusiikkiyhtye. Ruotsin kielen puhumiseen olisi ollut tilaisuuksia, mutta vähäiseksi se jäi. Sunnuntaina sää oli pilvisempi. Poikkesimme Suomen pisimmän sillan sillan kupeessa Berny's ravintolassa, joka taitaakin olla varsin suosittu paikka. Mette otti retriittipotretin.


Menomatkalla Meten autossa Tiina piirsi meille kauppalistan.



Kesäkuu

Kesäkuussa KIPpailtiin kirkkopuistossa. Poppelin Pauliinan entourage oli saman puun katveessa.

Heinäkuu

Heinäkuu oli loma-aikaa, mutta julkineuloimme ensimmäisen kerran MM-ralleissa Jyväskylän keskustassa. Tulipahan kuunneltua samalla Anna Abreuta ja Matti Nykästä (!). Mahtoivat rallivieraat vähän hämmästellä meitä neulovia naisia. Joku mies otti kuvankin, kun "ralliautot ovat liian nopeita, mutta neulojan ainakin ehdin saada filmille".


Tiina piirteli taas, Merviä ja minua ja itseään, ja minä tallensin piirrokset kännykkäkameraan. Ne jotka ovat meidät nähneet livenä, huomannevat hämäävät mittasuhteet :D



Elokuu

Loppukesältä ei ole kuvia, mutta toiminta on ollut vilkasta. Uusi kalenteri alkoi vaikuttaa ihan toteutuskelpoiselta ja tarpeelliseltakin idealta, sillä kaupungin alettua periä normivuokriaan Mäki-Matin mökeistä meillä ei enää ole muuten varaa pitää siellä neuletapaamisia. Kalenteria istuttiin suunnittelemassa tiheästi milloin missäkin. Ja väliajat neulottiin, virkattiin ja luonnosteltiin ohjeita vimmatusti. Mutta neulekalenterista juttua myöhemmin...

1 kommentti:

  1. On muuten mullakin kuvia rallineulojista mustavalkoisena filmillä. Odotas vain, kun saan sen skannerin..

    VastaaPoista